Toiminta vuonna 2019
Vuonna 2019 yhdistyksen toiminta jatkui entiseen malliin. Vuoden aikana yhdistykseen liittyi 13 uutta jäsentä. Erilaisia tapahtumia järjestettiin yhteensä kuusi kappaletta: yksi yritysvierailu, kaksi AfterWork-tietoiskua, wappuruokailu, Ruskarevyy (sisältäen jälleen yritysvierailun) sekä pikkujoulusitsit. Lisäksi yhdistys osallistui myös Tampereen Yliopiston Materiaalioppi 50 vuotta -seminaariin. Vuoden 2019 yleiskokouksessa valittiin yhdistykselle uusi logo.
Materiaalialumni jatkoi hedelmällistä yhteistyötään Materiaali-insinöörikillan ja Materiaaliopin laitoksen kanssa. Lisäksi aloitettiin vuoden 2020 uratapahtuman suunnittelu yhteistyössä Hiukkasen Alumni ry:n kanssa. Yhdistys sai tapahtumiinsa rahallista tukea Tekniikan Akateemisilta.
Tapahtumat
18.4. AfterWork-tietoisku Helsingissä. Tietoiskun piti Voitto Känkänen.
1.5. Wappuruokailu Tampereella. Aiempien vuosien Wappuskumppien sijaan tänä vuonna alumnien yhteinen tapaaminen toteutettiin ravintolaruokailun muodossa.
24.5. Excursio Takon tehtaalle. Yhdistyksemme kävi yritysvierailulla Tampereen keskustassa Takon kartonkitehtaalla ja sai lämpimän vastaanoton sekä mielenkiintoista tietoa kartonginvalmistuksesta.
22.8. Afterwork-tietoisku Helsingissä. Tietoiskun piti Jukka Pohjonen.
27.9. Excursio ATA Gearsille. Yhdistyksen väki pääsi vierailemaan Tampereen Leinolassa ATA Gearsin tehtaalla ja tutustumaan kartiohammaspyörien valmistuksen ihmeelliseen maailmaan. Yritysvierailu järjestettiin Ruskarevyyn yhteydessä.
27.-28.9. Ruskarevyy. Yhdistyksen syystapaaminen järjestettiin Tampereen Teiskossa.
24.10. Materiaalioppi 50 v. -juhlaseminaari. Yhdistyksen edustajia osallistui Tampereen Yliopiston järjestämään Materiaalioppi 50 v. seminaariin Hervannan kampuksella. Lisäksi yhdistys järjesti iltaohjelmaksi seminaarijatkot yhteistyössä Materiaaliopin laitoksen ja Materiaali-insinöörikillan kanssa.
7.12. Yhdistyksen vuosikokous ja pikkujoulusitsit. Yhdistykselle valittiin oma logo, jonka oli suunnitellut Sakari Terho. Lisäksi valittiin uusi hallitus vuodelle 2020 ja juhlistettiin yhdistyksen kolmevuotista taivalta pikkujoulutunnelmissa.
Vuoden 2019 mahdollistajat
Hallitus: Noora Viinanen, Riina Maksimainen, Mikko Sarlin, Oskari Jessen-Juhler, Katri Ekholm, Tytti Jaakkola, Voitto Känkänen
Toimikunnissa: Mikko Grönlund, Natalia Kovru, Iina Neuvonen, Janne Koivisto