Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella vietettiin materiaaliopin 50-vuotisjuhlaseminaaria 24.10.2019. Myös Materiaalialumni ry osallistui tapahtumaan mainostamalla toimintaansa Konetaloon kokoontuneille materialisteille. Päivän aikana seminaariväki sai äänestää yhdistykselle uutta logoa kolmesta eri vaihtoehdosta. Logovaihtoehdot herättivät mielenkiintoisia keskusteluja, ja huomasipa joku, että logot ovat jäsenistömme omaa käsialaa. Pari vuotta sitten yhdistyksemme syystapaamisessa järjestettiin logonsuunnittelukilpailu, jonka tuotosten perusteella Sakari Terho on työstänyt logovaihtoehdot. Äänestyslappuja täytettiin seminaaripäivän aikana kaiken kaikkiaan 33, ja kaikkien äänestäneiden kesken arvottiin yksi ilmaislippu yhdistyksen 7.12. järjestettäville pikkujoulusitseille. Lopullinen logovalinta tehdään yhdistyksen seuraavassa yleiskokouksessa, joka järjestetään sama päivänä kuin pikkujoulutkin.
Seminaaripäivän jälkeen materiaalialumnit ja materiaalitekniikan opiskelijat kokoontuivat yhteen seminaarijatkoille vaihtamaan kuulumisia. Lisäksi illan aikana kuultiin kolmen alumnin varsin erilaiset uratarinat. Taas kerran tulikin huomattua, että materiaalitekniikan osaajat tekevät töitä monilla eri aloilla ja monipuolisissa tehtävissä.
Kiitokset Tampereen yliopiston materiaaliopin laboratorion henkilökunnalle ja Materiaali-insinöörikillalle yhteistyöstä!
Teksti: Noora Viinanen